lauantai 23. huhtikuuta 2016

Subjektiivinen päivähoito-oikeus eli Louise tarhaan

Piti ladata Mozilla Firefox, että pääsi kirjoittamaan! Google Chrome ilmeisesti jumii aina. Ei toimi google, ei gmail..... Omituista. Oma pääkin on ollut tämän viikon aina sumussa ja jumissa, kun viime viikon olin ulkomailla maalausmatkalla ja seikkailemassa. Päätin olla virallisesti taiteilija! Juhuu! Paraikaa on näyttely lähikirjastossa, loppuvuonna tulee valokuvanäyttely Vantaalle, ja yritän saada uusien ruotsalaisystävien suosittelemana ne erikoiset valokuvat myös Tukholmaan, koska kahdesta paikasta Helsingissä olen saanut vähän sellaista palautetta että hmmmm, ei ole meidän paikka se oikea foorumi esitellä näitä. Muahahah!

Nyt tartun aiheeseen, josta olen halunnut kirjoittaa jo noin vuoden verran, mutta ei ole voimat riittäneet. Subjektiivinen päivähoito-oikeus. Ensinnä suuri ilmoitus: LOUISE on Toisen Rintaperillisen bloginimi! Kiitos Saaralle ideasta! Mussukka on juuri yhtä kaunis ja jalo kuin nimi Louise. Ja Louiselle yritän saada päiväkotipaikkaa syksylle. Mutta, se ei olekaan niin yksinkertaista nykyään. Ja sekös nyppii.

Viime vuonna tähän aikaan, kun olin Erittäin Uupunut, kaameassa kunnossa, ja soitin pariin paikkaan saadakseni apua kotipalvelun  lisäksi, minulta kysyttiin, olenko ajatellut laittaa Louisea tarhaan. No en ollut ajatellut alle kolmevuotiasta laittaa tarhaan. Muuta apua ei kuitenkaan ole tarjolla, ellei ole lastensuojelun asiakas. Enkä tiedä, onko silloinkaan mitään ihmeellistä apua, ellei perheessä ole väkivaltaa ja päihdeongelmia. Me emme ole lastensuojelun asiakkaita, koska lapsilla ei ole mitään hätää, ja äitiensuojelua ei ole olemassakaan. Tämä on surullinen epäkohta yhteiskunnassamme, että apua saa kunnolla vasta, kun mamma makaa sammuneena keittiön lattialla hakattuaan ensin lapsensa...hieman kärjistäen.

Toisaalta kuitenkin ainakin nettipalstoilla parjataan suureen ääneen niitä, jotka vain makaavat kotona ja vievät lapsensa tarhaan, koska tarha on vain työssäkäyvien lapsille. Niin, ilmeisesti esim. työttömien lasten pitäisi pienestä asti tottua siihen, että koska vanhemmat ovat kotona, heidänkin tulee olla enimmäkseen kotona ilman kavereita ja mielekästä tekemistä, joten varmaan sitten aikuisinakin he voivat olla vaan enimmäkseen kotona ilman kavereita ja tekemistä! Ja aina ei todellakaan ole niin, että koti on se paras paikka lapselle. Ilman subjektiivista päivähoito-oikeutta minä olisin varmaan joutunut lataamoon tai tiputukseen tai vaan jonain aamuna lykännyt meidät kaikki ohiajavan bussin alle.... Ei mitenkään olisi toiminut arki kahden alle kouluikäisen kanssa yksin, kun Maudille ei olisi ollut samanikäisiä leikkikavereita missään, ja minä olen ollut tosi kiinni Louisessa vielä viime aikoihin asti ja usein lopenuupunut. Olen siis erittäin kiitollinen Maudin tarhapaikasta! Minä olen säilynyt järjissäni, Maudille on muodostunut upeita ystävyyssuhteita, hänellä on kivaa ja mielekästä tekemistä päiväkodissa, ja hän menee sinne mielellään.

Helsinki ei rajoittanut subjektiivista päivähoito-oikeutta, mutta näköjään käytännössä tilanne on sama kuin niissä kunnissa, jotka rajoittavat, koska nykyään kaikille kotona olevien vanhempien lapsille tarjotaan 4 tunnin kerhopaikkaa. Mitään kerhopaikkaa minä en lapselleni ota. Neljässä tunnissa eivät lapset ehdi paljon mitään, se ei sisällä varhaiskasvatusta eikä ateriaa, ja minä en ehtisi neljässä tunnissa hoitaa kunnolla asioita näillä kulkuyhteyksillä, sen sijaan juoksisin koko ajan viemässä ja hakemassa lapsiani eri paikoista, kokkaisin hulluna ja todennäköisesti väsyisin jo viikossa hulluun ravaamiseen. Kerhojen ryhmäkootkin saavat olla suuremmat, joten eipä tuosta hyötyisi kukaan. Kerhoja saa myös vetää kuka tahansa, Pekka Pedofiili tai Ulla Uskovainen, joten mielelläni laittaisin lapseni ihan päiväkotiin....

Meillekin siis tarjottiin Louisen hakemuksen jälkeen ensin 4 tunnin kerhoa. Minusta on surkuhupaisaa, että kun uupunut vanhempi yrittää hakea apua, heti sanotaan että vie se tarhaan, sitten kun yrittää hakea sitä päivähoitopaikkaa selittäen ummetlammet tilanteestaan, ei sitä tarhapaikkaa saa. Eli pitäisikö sittenkin hakea jokin todistus jostain lafkasta, että vanhempi on väsynyt? Vaikka nimenomaan ei noin pitäisi joutua tekemään, koska subjektiivista hoito-oikeutta ei tässä kunnassa rajoitettu! Olen ymmälläni ja samaan aikaan sekä naurattaa että suututtaa. Odottelen päätöstä päiväkotipaikasta siis, ja toivon, että Louise saa edes toisen vaihtoehdon eli kaksi päivää viikossa tarhaa. Hain 4 päivälle viikossa ja 5-7 tuntia per päivä. Jos aloittaisimme kahdella päivällä tutussa tarhassa niin se olisi ihan ok, koska myöhemmin voi päiviä lisätä, nuo kaksi päivää olisi niitä, jolloin jotkut lapset ovat vapaapäivillä.

Ymmärrän, että lapsia on paljon, tarhat ovat täynnä ja rahaa ei valtiolla enää ole kunnista puhumattakaan, mutta lasten pitäisi silti olla samalla viivalla, koska he ovat syyttömiä vanhempiensa työttömyyteen tai mihin tahansa"ongelmaan", mitä perheissä nyt ilmeneekään. Lapsilla on oikeus hyvään päivähoitoon, ystäviin ja varhaiskasvatukseen riippumatta siitä, onko perheessä uusi vauva, päihdeongelma, työttömyyttä tai jotain, mikä päättäjien mukaan olisi hyvä syy rajoittaa päivähoito-oikeutta. Koska yhteiskunta on nykyään sellainen, että ei ole kyläyhteisöjä ja pihassa pilvin pimein lapsia, niin perheet ovat aika yksin. Siksi päiväkoti on hyvä asia sekä lapselle että vanhemmalle, se on nykyajan tukiverkosto, jota ehkä ollaan nyt vähän romuttamassa, mikä on surullinen juttu.