lauantai 19. joulukuuta 2015

Ofelia on ollut ahkera

Oikein ihanaa joulun aikaa kaikille tutuille ja tuntemattomille! Olen siivonnut ja pakannut joulusukulointia varten, yksin ja rauhassa. Nyt kun on isäviikonloput saatu pyörimään kunnolla, ja Toinen Rintaperillinenkin isällään viihtyy Maudin kanssa, saan omaa aikaa, lepoa ja voin mennä ilman lapsia miltei minne huvittaa. LUKSUSTA. Olen myös maalannut, koska uusi näyttely tulee keväällä.

Olen saanut taukojen  myötä voimia myös kaikenlaiseen touhuun lasten kanssa, on käyty Kasvitieteellisessä puutarhassa ja muuallakin, maalattu sormiväreillä, leivottu jouluista rusinanisua, pipareita..... Minusta on ihanaa, että sain kaksi söpöä tyttöä, joiden kanssa voin tehdä perinnejuttuja ja käydä tutustuttamassa heitä eri paikkoihin.

Tavaran karsinnan myötä on karsiutunut kummallisia ihmissuhteitakin pois - Artemis katkaisi välit, mitä en kyllä harmittele. Vinkki viitonen kaikille: älkää koskaan sotkeko rahaa ystävyyssuhteisiin! Ja jos sotkette eli lainaatte, tehkää hyvät ihmiset velkakirja ja selvät säännöt.

Enää pitäisi keksiä Toiselle Rintaperilliselle bloginimi....