tiistai 16. joulukuuta 2014

Lyhyt katsaus elämään

Nyt en ole enää katkera enkä kateellinen. (Ihmisten kaikenlaiset suhteet ovat joko kariutuneet tai on muuten vain ongelmia.) Olen sangen tyytyväinen elämääni lasten kanssa. Kamalan rankka vuosi tämä oli, mutta Toinen Rintaperillinen on järrrrrkyttävän söpö, suloinen, ihana ja hassu!

Vuosi 2014 oli irtipäästämisen vuosi ja jumituksen häviämisen vuosi. Olen päässyt eroon taloudellisesta riippuvaisuudesta Hamletista, psyk. polista, pakkomielteestä löytää parisuhde (en osaisi olla parisuhteessa, en ikinä halua enää asua kenenkään kanssa, ja uuteen ihmiseen tutustuminen olisi kamalan hankalaa ja raskasta), olen päässyt eroon turhista tavaroista....ja mitäs kaikkea vielä.

Aion vihdoinkin keskittyä maalaamiseen ja ilmeisesti pidämme Artemiksen kanssa yhteisnäyttelyn keväällä. Tuo on minulle Ihme, suuri askel eteenpäin. Pois kotiäitijumituksesta, kohti jotain Omaa, sellaista mitä todella haluan tehdä.

Blogista en halua päästää irti. Kaipaan blogituttuja ja blogijuttuja! Monta kertaa on mielessä vilahtanut ajatus, mistä voisin tänne kirjoittaa, mutta laiskuus on torpannut homman heti alkuunsa. Toivottavasti saan jotain aikaan viimeistään ensi vuonna!