torstai 27. kesäkuuta 2013

Kyyninen vai realistinen mieskuva?

Yön pimeinä tunteina myrkkyunta odotellessa on aikaa mietiskellä monenlaista. Oberonia ajattelen tietysti paljon, ja aloin soveltaa Mantan miesteoriaa muihin perheenisiin. Mantahan siis on sitä mieltä, että en merkitse Oberonille mitään, hänen katseensa eivät merkitse Yhtään Mitään, koska se on vain kotielämän piristettä, on kiva flirttailla jotta Titanian kanssa olisi sitten mukavampaa (vaikka kenenkään mielestä niillä ei ole kotona mukavaa, ei Mantankaan mielestä), ja toimin miehelle egobuustina. Manta sanoo myös, että kaikki miehet tekevät tuota, flirttailevat muiden kanssa saadakseen virkistettä kotiin, ei sitä pidä ylitulkita ja mennä ihan fiiliksiin kolmesta vilkaisusta.

Ymmärrän sen, että ihmiset katsovat satunnaisista ohikulkijoista joitakuita pidempään, ehkä hymyilevätkin tai harrastavat työpaikalla vitsailevaa flirttailua ilman tunnekuohuja, mutta eivät kai kaikki miehet sentään yhden ja saman naisen kanssa yli vuotta flirttaile, jos ja kun jossain välissä on ollut intohimoinen suutelokin? Minusta olisi kamalan surullista, jos kaikki miehet olisivat tuollaisia! Minulla on kuitenkin ystäviä, joilla on hyvät pitkät parisuhteet ja kiltit miehet kotona - en osaa edes kuvitella, että kaikilla niillä miehillä olisi jotain Kohteita jossain, tai että ne edes satunnaisten kanssa säännöllisesti flirttailisivat (omasta kiltistä isästäni puhumattakaan). Myös Artemis on sitä mieltä, että miehet vain tekevät tuollaista, ja naiset aina käsittää kaiken väärin... Onko meillä yksinhuoltajilla omien karujen kokemusten perusteella liian kyyninen kuva rakkaudesta ja miehistä? Vai ovatko Manta ja Artemis vain realisteja?

Titanialla on yksi raaja rikkoutunut. Oberon odotteli häntä tänään ovelle mentäessä ja ovella. (Yleensä he menevät täysin erikseen sisään.) Mitään he eivät puhuneet keskenään, ja Oberon katsoi minua kolme kertaa, vielä pitäessään ovea auki Titanialle, joka siis oli metrin päässä miehestään. Olen imarreltu. Ja nyt olen tarjonnut hänelle taas virkisteen, jotta heillä olisi kotona ihanaa... Voi minua! Mutta onneksi pian emme tule näkemään noin pariin kuukauteen, kun ensin minä ja Maud olemme poissa, sitten Oberon perheineen on poissa, ja sitten onkin jo syksy.

Mietin pimeässä myös semmoista, kun monet ovat minulle kommentoineet romantiikkahaaveisiini näin: "Sinullahan on ihana lapsi hoidettavana, keskity siihen!/Sinulle on hei tulossa uusi lapsi, mikään ei ole sen ihanampaa, miehiä tulee ja menee mutta lapset pysyy, romantiikka on ihan toissijaista uuden elämän rinnalla!", että olisiko hyvä kääntää tämä toisinpäin, sanoa lapsettomuudesta kärsivälle ja vauvaa haluavalle että sulla on hei niin ihana mies, nauttikaa toisistanne, keskity parisuhteeseen, miksei hyvä mies riitä sulle! Ei todellakaan olisi (vaikka moni pässi näin varmaan sanookin). Miten ihmeessä joku äijänköriläs voisi korvata tarpeen hoivata vauvaa ja leikkiä oman lapsen kanssa??? Miten ihmeessä lapsi voisi korvata parisuhteen, kahden aikuisen välisen kontaktin, seksin, yhdessätekemisen ym.? Nehän ovat kaksi ihan eri asiaa!

Myönnän että yritän kovasti keskittyä siihen, että lapset ovat tärkeintä, yritän ajatella että sitten kun minulla on kaksi lasta, en enää koskaan tunne oloani yksinäiseksi, ja että lapset todellakin pysyvät mutta miehistä ei ole takeita, mutta kun tajusin tämän että asian voi kääntää (lapseton iloitkoon miehestään), tuo "lohduttaminen" ei tunnukaan enää niin oikealta, pätevältä. Ja minä jos kuka olen todellakin 3 vuotta keskittynyt vain lapseen ja sen hoitamiseen! Onko tarkoitus muka takertua lapseen kunnes se muuttaa kotoa pois ja sitten vasta miettiä seurustelua? Ja jos romantiikka ei olisi tärkeää, miksi eivät kaikki naiset sitten heti jätä miehiään kun lapset on tehty? Miksi kailotetaan pitkien suhteiden ihanteellisuutta ja ollaan vaikka hampaat irvessä yhdessä "kun on se asuntolaina, ja ne lapset..." Miksi edes vaivautua menemään naimisiin, jos lapsista vain saa ilon?

Ja miksei Oberon voi lopettaa käytöstään jos ei aio mitään? Miksi miehet ovat vaikeita...?

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Rasti ruutuun taas yhden unelman kohdalla

Ihana kesä! Vihdoinkin on auringonpaistetta, hellettä, rantailmoja, lämpimähköä merivettä ja ennen kaikkea kivaa tekemistä. Maud ressukka on iltaisin niin uupunut, että menee todella aikaisin nukkumaan. Minun tehtäväkseni jää ulkoilupäivien aiheuttaman kodin kaaoksen siistiminen ja nettisurffailu sekä kirjan lukeminen. Jätin "Shantaramin" kesken, se oli pitkääpiimää, nyt olen loppusuoralla "Rakkauden aikakirjassa". Vähän new age -höttöä ja yltiöromantiikkaa, mutta ehkä kesällä pitääkin lukea tuollaisia kirjoja.

Jani Kaaron kolumni inspiroi minua. Olen sellainen laiskasti luova ihminen eli odottelen kuukausi- ja vuosikaupalla jotain ihmeen inspiraarioita maalaamiseen, mutta eihän niitä ikinä tule, joten en sitten surukseni ikinä maalaakaan. Niisk. Oikeasti pitäisi vain tarttua toimeen! Mutta ehkä täydellisyydentavoittelu estää - kun maalauksesta ei kuitenkaan tule tarpeeksi hyvä, miksi haaskata värejä ja paperia ollenkaan. Ja niinpä ei voi ikinä kehittyäkään täydellisen hyväksi kun ei treenaa!

Rakkautta käsittelevä osiokin upposi minuun, varsinkin tämä kohta:

"Onko järkeä, että ihmiset valitsevat mieluummin yksinäisyyden, koska kukaan ei kolahda? Vuodet vierivät, ja he tapaavat monta "ihan ookoota", "ihan jeessiä" ja "next best thingiä", mutta kun ei tule sitä tunnetta, joka ravistelee järjettömäksi, he huomaavat jokaisena jouluna olevansa yksin. Isovanhemmillamme ei ollut tällaisia odotuksia, mutta jollakin kumman ilveellä he onnistuivat muodostamaan pysyviä suhteita, joissa oli hyvä kasvattaa lapsia. Onko mahdotonta ajatella, että rakkaus voisi kasvaa kiintymyksen kautta vähitellen pienistä, yhteisistä asioista? Sellaisista, että puhellaan, käydään iltalenkeillä, laitetaan ruokaa ja välitetään toisen asioista ja pidetään toisesta huolta."

Olen koko ikäni odottanut sitä Suurta Tunnetta jonkun kanssa, mutta eipä ole näkynyt. Ehkä siksi, että sellaista ei ole kellään. (Ja tunnen tarpeeksi monta ihmistä jotka sanovat että ovat mieluummin yksin jos eivät saa sitä "Suurta Rakkautta" - ja niin ne sitten ovat yksin.) Ihmiset valitsevat kumppanit lähinnä pienen tykästymisen perusteella ja ennen kaikkea siksi, että se joku olisi hyvä äiti tai hyvä isä tuleville lapsille, taloudellinen tuki ja turva, kumppani myös vanhoilla päivillä jne. Toisaalta, en ole kyllä saanut sitäkään, että jonkun kanssa vain käytäisiin iltakävelyllä tai laitettaisiin ruokaa. Voi nyyh. Mielestäni monella on perheidylli, mutta kun sanon tämän idyllissä elävälle, ihmiset puuskahtavat ettei kellään ole mitään idylliä. Ehkä minut käsitetään väärin, minusta idylli on nimenomaan yhteistä arkea, sen jakamista ja yhdessä tekemistä. Sitä minulla ei ollut Hamletin kanssa. Eikä ollut sitä tunnehuumaakaan. Liian korkeiden odotusten takia olen aina yksin, mutta osin olen yksin myös siksi, etten koskaan oikein tapaa miehiä missään (ainakaan vapaita tai edes suht samanikäisiä), ja että minusta ei vain kiinnostuta. Joten ehkä se seuraava "ihan ookoo" voisikin olla se hyvä puoliso, jos tämä ihminen siihen suostuu? Muutoin olen minäkin vanhana joulut yksin.

Ja jotta en turhaan jäisi odottelemaan niitä inspiraation hetkiä, minun pitäisi kai oikeasti muotoilla itselleni syksylle jonkinlainen toimintasuunnitelma maalaamiseen ja kirjoittamiseen, kun kerran Maud on tarhassa ja minulla on aikaa. Tosin aikaa on vain neljä kuukautta, koska miltei tasan puolen vuoden kuluttua nimittäin toteutuu taas yksi unelma (kaikki alkavatkin olla jo kasassa, vain se Suuri Rakkaus puuttuu, hahhahaaa!!): Maud saa sisaruksen! <3

Tajusin, että koska romantiikkaa ei ole näköpiirissä (paitsi Oberonin vilkuilut ja sehän ei oikein nyt riitä, koska vaadin paljon), uuden puolison löytäminen vie yleensä vuosia jopa normitilanteessakin olevalta (eli vapaalta sinkulta joka harrastaa ja käy töissä ym.), niin minulla alkaa olla kiire, jos haluan lisää lapsia, koska sitten taas kestää muutama vuosi, jotta saa miehen suostuteltua lapsiin, joten tässä vaiheessa olisin jo niin vanha että odottelisin korkeintaan lapsenlapsia! Ok, en olettanut että vauvaa sittenkään tulee, ja tilannehan on Hamletin kanssa aika auki (ainakin minun mielestäni) edelleen, mutta niinpä se positiivinen testi sitten yllätti! Juuri kun olin suunnitellut kesän täyteen matkoja ja syksylle taidetta, hih! Mutta hyvä näin. Järkevää, että lapsilla on sama isä, ja tuleehan siitä sitten samanlainen sydäntenmurskaajasöpöläinen kuin Maudistakin. <3

Seuraan joskus tällaista ufoa blogia kuin "Olemme-Kaiken-Sisällä" ja vaikken useinkaan tajua kirjoitusten sisällöstä paljoakaan, nyt viimeisimmän kirjoituksen kuva oli niin osuva, että linkitän sen tähän. En välitä mopseista juurikaan, mutta ovathan nuo neljä palleroa maailman suloisimmat!

P.S. Pitäisiköhän minun keksiä muuten jokin unelma-kategoria, koska yhtäkkiä vaan kaikkea tapahtuu..?



lauantai 8. kesäkuuta 2013

Käsittämättömiä onnenkantamoisia ja ammuntaa

Kyllä voi yhdestä puhelusta ihminen tulla ONNELLISEKSI! En tainnut kai täällä surrakaan Maudin päiväkotipäätöstä; hän ei päässyt ensisijaiseen toiveeseen jonne taas Pontus pääsi, vaikka nimenomaan toivoimme lapsille samaa ryhmää. Maud olisi joutunut isompaan tarhaan, josta emme ole kuulleet pelkästään hyvää. Olimme siellä infossa, saimme paperit ja blabla, mutta iltapäivällä soi puhelin ja kas, yhtäkkiä olikin yksi peruutuspaikka kaikkein suosituimmasta päiväkodista eli ykköstoiveestamme ja vieläpä samasta ryhmästä kuin Pontuksella! HAALLELUUJA, HAALLELUUJA!!!

Olin lentää kattoon. Pitelin sohvasta kiinni ja huusin falsetissa puhelimeen että ihanko oikeasti, mahtavaa, miten mieletön tuuri....! Kaksi päivää leijuin niin että unohdin jopa syödä. Tuohon tarhaan on erittäin vaikea päästä, koska se on pieni ja suosittu, ja niinpä me vain pääsimme sinne viime minuuteilla. Olen maailman onnellisin ihminen! Samassa ryhmässä ovat vielä Desdemonan ja Oberonin (!!!) pojat sekä yksi tyttö muskarista, joten nyt on Maudilla kavereita ja tuttuja paljon enemmän kuin isossa karussa tarhassa olisi ollut. Miten näin hyvin voi edes käydä?

Kaiken kukkuraksi sain asumistukipäätöksen todella nopeasti. Rahat olivat juuri loppumassa, kun takautuva asumistuki tupsahti tilille, ja joka tapauksessa uusi asumistuki kotihoidontuen päätyttyä on niin ruhtinaallinen, että olen taas vauras! Ja hei, en ole vielä ehtinyt edes hakea kirjastosta juuri saapunutta varausta "Olet syntynyt rikkaana". Mitä sitten tapahtuukaan, kun olen sen kirjan lukenut?

Kolmaskin onnenkantamoinen tuli: minulle haetaan taas vuodeksi kuntoutustukea! Viimeiset pätkäthän olivat vain puolta vuotta. Varmaan oireilu vaikutti sekä se, että kerrankin minulla oli suunnitelmia. Monia tämän kesän matkoja tietysti epäiltiin hypomanian aikaansaamiksi ylivirityksiksi, mutta vastasin vain että sain pienen perinnön ja ajattelin elää, hehe. Lisäksi Maudin aloitettua tarhassa paneudun taideprojekteihin ("se on terapeuttista"), joten en vain haahuile.

Oberonkin flirttailee edelleen kanssani, vaikka olen yrittänyt olla erittäin viileä, etäinen ja neutraali, en ole edes hymyillyt hänelle. Hänpä vain katsoo vielä perään ja kerran silmäili päästä varpaisiin kun olin punaisessa mekossa... Äimistyin vähän, että pitääkö minun nyt ruveta torjumaan häntä (edelleen kuvittelin, että hän minut torjuttuaan olisi lopettanut tuon tuijottelun), mutta sitten vähän lipsahti ja ammuin häntä vesipyssyllä. Noh, tilanne lienee siis taas sama kuin viime kesänä.... Paitsi että olen tunnetasolla enemmän irti.

Kuulin yhdeltä tutulta aika ikäviä juttuja Titaniasta, tai siis lähinnä hänen käytöksestään miestään ja lapsiaan kohtaan (rumia sanoja, halveksuntaa ym.), ja kuulemma tuo perhe-elämä on kaukana idyllistä, molemmat vaikuttavat tämän naisen mukaan onnettomilta ja hemmetin etäisiltä ja erillisiltä, ja moni on ihmetellyt, miksi Titania ja Oberon ovat vielä yhdessä. Mutta Titania on kai jyrännyt koko perheen, ja miehillä on tapana juuttua ankeisiinkin suhteisiin. Eli vaikka siellä olisi kotona koleaa, Oberon ei siitä irtaannu. Ehkä sillä ei ole enää niin väliäkään. En halua mitään perässä vedettävää ukkoa. Seikkailun tietysti ottaisin vastaan vaikka heti! Mutta ei se miesparka uskalla.... En minäkään uskaltaisi jos olisin Titanian siippa!

Olemme ruskeita kuin pavut, koska olemme oleskelleet niin paljon ulkosalla. Koti pääsee kesäisin aina sekaiseksi ja sotkuiseksi, kun ei täällä paljon olla, ja hiekkaa tulee ovista ja ikkunoista, mutta tänään siivosin ja nyt kaikki on kunnossa. Mukavaa.